Batman: Arkham Asylum

Hankin tarjoushinnalla vuoden 2009 hittipelin Batman: Arkham Asylum:n. Peli yhdistelee hiiviskelyä, nyrkkitappelua ja salapoliisin taitoja melko hauskasti ja viime vuosien tuttuun trendiin tekee sen hiekkalaatikkomaisessa ympäristössä, jota voi tutkia melko vapaasti. Peli sijoittuu siis Gothamin vankilamielisairaalaan Arkham Asylumiin, jonne Batman saapuu kiinniotetun Jokerin kanssa. Jokeri kuitenkin on suunnitellut kiinniottonsa etukäteen ja valtaakin vankilan aiheuttaen suuren kaaoksen. Batman tietenkin ottaa asian hoitaakseen ja hoitaakin varsin mallikkaasti.

Peli alkaa tappelukohtauksella, jossa käydään tarvittavat napit läpi. Nappeja yhdistelemällä tappeluista tulee monipuolisempia, jolloin pelaajaa palkitaan kokemuspistein. Kokemuspisteillä hankitaan Lepakkomiehelle uusia kykyjä, paksumpaa suojaa yms. vimpaimia. Pelasin peliä Zelda – Spirit Tracksin kanssa samaan aikaan ja peleissä nousi heti samankaltaisuuksia heti esille. Pelimaailmat ovat laajahkoja, joihin on piilotettu reittejä. Reittejä ei voi ensimmäisillä kerroilla käyttää hyväksi, vaan pelaajan pitää palata pelin alkupuolella näkemiinsä paikkoihin saatua uusia vimpaimia, joilla voi esim. hajottaa seinän. Piilotettuihin paikkoihin on usein piilotettu Arvuuttajan palkintoja tai reitti toimii oikopolkuna. Useisiin huoneisiin on piilotettuna myös Arvuuttajan arvoitus, joka voi olla esim. taulu seinällä taikka tiettyyn asentoon jähmettyneet ruumiit.

Batmanillä on käytössä myös eräänlainen lepakkokatse, jolla saa vihollisista enemmän tietoa, ja jonka avulla näkee myös seinien läpi. Peli on komea, mutta harmittavasti suurimmaksi osaksi lepakkokatseen läpi pelattava peli näyttää usein vain mustan ja sinisen sekoitukselta. Välianimaatioiden alettua lepakkokatse kytkeytyy automaattisesti pois päältä, jolloin upean värimaailman vasta näkee. Pelin suuri osa painottuu hiiviskelylle, sillä vaikka Batman onkin kova luu, on puvun alla vain ihminen, joka ei aseellisten kätyreiden edessä ole kovinkaan vahvoilla. Aseettomat kätyrit pehmenevät helposti nyrkein.

Osassa kohtaa peliä pelaaja joutuu käyttämään salapoliisin taitojaan etsiessään esim. viskihuurujen jättämiä hiukkasia ilmasta, sormenjälkiä tai sikarin tuhkia löytääkseen kohteensa.

Peli oli erittäin tarinamainen, vaikka pelissä pystyikin liikkua melko vapaasti. Pelaamiseen taisi kulua pari intensiivistä viikonloppua. Nautin pelistä erittäin paljon, vaikkei se pituudeltaan ollutkaan järin pitkä. Siksi annan mielelläni Metacriticsin arvosanan 92.